Faktoja

Joka toisesta urheilulukiolaisesta Superpesispelaaja

Pesäpallolla on tunnetusti pitkät perinteet Sotkamon urheilulukiossa ja Kainuun alueella. Sotkamon urheilulukion ja urheiluakatemian pesäpalloilijoita on tilastoitu vuosittain vuodesta 1991 lähtien koko ajan kattavammin, minkä avulla pystytään määrittämään muun muassa jokaisen vuosikurssin testituloksia ja -ennätyksiä, pelitilastoja sekä ylioppilaskirjoitusten menestystä. Kokonaisuus antaa merkittävän faktapankin seurannan ja kehityksen tueksi, mistä voidaan nähdä myös mielenkiintoisia yksityiskohtia ja vertailukohtia. 

Urheilulukiosta viisi joukkueellista Superpesispelaajia kaudella 2017
Sotkamon urheilulukioon on hakeutunut vuosittain keskimäärin 22 pesäpalloilijaa, joista kaksi kolmasosaa pääsee vuosittain sisään urheilulukioon. Näin ollen urheilulukion pesäpalloilijoiden määrä on vuosittain noin 43 pesäpalloilijaa. 

Vuonna 2017 naisten ja miesten Superpesiksessä pelasi yhteensä 58 entistä tai nykyistä Sotkamon urheilulukion pesäpalloilijaa. Kun tähän lisätään pelaajat, jotka ovat olleet mukana Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian piirissä pelaajauransa aikana, kasvaa pelaajamäärä yhteensä 86 kappaleeseen kaudella 2017. Lukujen valossa voidaan leikkimielisesti todeta, että Sotkamon urheilulukion käyneet pelaajat muodostivat yksistään yli viisi joukkuetta ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian urheilijapolun eri vaiheissa mukana olleet pelaajat yli seitsemän joukkuetta vuoden 2017 naisten ja miesten Superpesiksessä.

Kolmannes jatkaa yliopistoon, lähes puolet ammattikorkeakouluun 
Urheilullisen polun lisäksi pesäpalloilijoiden opiskelupolku ja -tulokset ovat nähtävissä vuodesta 1991 lähtien muodostettujen tilastojen avulla. Tilastot näyttävät, että kaikkien vuosikurssien keskiarvon perusteella joka kolmas urheilija jatkaa 2. asteen jälkeen yliopisto-opintoihin ja lähes puolet ammattikorkeakouluun. Yhteensä 80 prosenttia Sotkamon urheilulukion pesäpalloilijoista jatkaa siis opiskelujaan joko alemmassa tai ylemmässä korkeakoulussa.

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa lukio-opiskelun ja ylioppilaskirjoitusten asianmukainen suorittaminen on merkittävä seikka kokonaisuutemme kannalta. Urheiluakatemian vastuulla on koordinoida ja yhteensovittaa urheilu ja opiskelu, jotta urheilijat pystyvät menestymään molemmilla osa-alueilla. Jatko-opiskelujen lisäksi pesistelijöiden ylioppilaskirjoituksia on kartoitettu viimeisen noin kymmenen vuoden ajalta. Näiden tilastojen perusteella pystytään toteamaan, että millaisia tuloksia pesäpalloilijat keskimäärin kirjoittavat Sotkamon lukiossa. Tilastoja tarkastellessa nähdään, että pesistyttöjen ylioppilaskirjoitusten keskiarvo on vahva Cum laude approbatur. Poikien tulokset ovat hieman tyttöjen tasoa alhaisempi keskiarvon ollessa Lubenter approbaturin ja Cum laude approbaturin välimaastossa.  


Nuorten pesäpallovalmentajia ja Superpesispalkintoja

Reilun 25 vuoden ajanjakson aikana urheilulukion kasvateista 74 urheilijaa eli noin
20 prosenttia on kouluttanut itsensä myös nuorten pesäpallovalmentajaksi (NPV).
Tämän myötä arvokasta pesäpallo-osaamista päästään jakamaan myös tuleville sukupolville,
kun urheilijat pysyvät tiiviisti lajinsa parissa. Lisäksi monet kasvattimme ovat saaneet lukuisia
Superpesis-tunnustuksia. Seuraavassa lista tunnustuksista.
 

Vuoden pelaaja
Jani Komulainen 2004
Roope Korhonen 2011
Antti Hartikainen 2013
Vuoden lyöjäkuninkuus
Roope Korhonen 2017
Vuoden etenijäkuninkuus
Jere Vikström 2017
Vuoden lukkari
Markus Meriläinen 1996, 1997
Jani Komulainen 2006
Kaisa Salmela 2003, 2006, 2008, 2009, 2010, 2012
Noora Patrikainen 2014, 2016
Vuoden tulokas
Markus Meriläinen 1993
Iida Möttönen 2012
Noora Patrikainen 2014
Petrus Puputti 2015
Vuoden pelinjohtaja
Mikko Korhonen 2014, 2015